Mitä pidempi, sitä kauniimpi. Siis pidempi matka, senkin pervo. Tämä matka on minun pisin ja hetken päästä selviää, onko se myös kaunein.
Vinkki! Helsinki-Vantaalla ei tarvitse enää ottaa nesteitä tai elektroniikka pois käsimatkatavaroista. Muualla tilanne voi olla toinen. Frankfurtissa oli samanlaiset laitteet, joten juomia voi kantaa tarkastuksen läpi. Kätevää!
Pääsimme Antin kanssa ilman draamaa koneeseen. Ainoa harmite oli kolmen vartin odottelu ruuhkan vuoksi.
Antti kertoi, että edellisellä reissulla hänen vieressään istui Seppo Utsjoelta, joka rapsautti lonkeron auki heti startissa. Hän oli tilannut 12 tölkkiä ennakkoon ja rapsutellut menemään koko matkan. Terveisiä vaan Sepolle Utsjoelta.
Vielä yksi joutava huomio ja sitten asiaan. Kävin parturissa Ristikossa ja hiukseni leikannut leidi kertoi, että Tokmanni on avajaiset ja tarjolla on ämpäreitä, jonottamatta. Nyt olen ämpärin onnellinen omistaja. Ehkä Seppo voisi käyttää ämpäriä yöllä, jos häneen iskee äkillinen Norjan kieliopin virkistämisen tarve kaiken lonkeroinnin jälkeen, semminkin jos Norjan ilmaisu on ollut eksplisiittistä ja ylitsevuotavan runsasta.
Frankfurtin autonvuokraamossa mieleeni juolahti seuraavanlainen kysymys: Miksi ei kannata mennä Rammsteinin keikalle Hertzin autolla? Mein Hertz Brennt. Pahoittelut!
Automme oli Opel Astra tai vastaava. Tämä tarkoitti sitä, että BMW X1 odotti pilttuussa innokkaana, että Antti, meidän cowboy pääsee käskyttämään peltihepoa kohti Colmaria autobahnilla. Kävimme random paikassa teollisuusalueella ahmimassa maistuvat böököt noin kymmenen kantturoissa illalla ja sen jälkeen uusin voimin kohti määränpäätä.
Peltihepo ei hirnunut nuoruuden innolla, vaan alkoi pitämään jännää ääntä jo 170 km/h vauhdissa, joten liimatehdas odottanee tätä pollea lähiaikoina.
Nukuimme melko rauhalliset yöunet ja kelvollisen aamupalan jälkeen pääsimme tarkastelemaan miljöötä.
Colmar on nätti paikka, johon ei varmaan kovin moni pohjoiseurooppalainen eksy. Helatorstaina porukkaa oli tullut ihan mukavasti paikalle ja keli oli mainio, joten saimme turismona vastinetta rahalle yltäkylläisesti.
Nostona pikku Venetsian lähellä oleva taivaallinen tuoksu leipomosta, jonka tuotteiden maku vastasi haasteeseen ja maininnan ansaitsee myös upeita paikallisia antimia tarjoileva kauppahalli.
Päivän ainoa pakollinen tehtävä oli käydä varustetarkastuksessa ja hakea numerolaput Obernaista, jossa sijaitsee myös maali. Oli muuten aikamoinen tarkastus: tyyppi ei edes avannut kassia!
Tiedustelimme juna-aseman paluumatkaa varten noin kilometrin kävelymatkan päästä. Taksipaikkoja en hoksannut, joten mahdollisesti juna jyskyttää meidät parin päivän päästä majoitukseen. Kaikki tämä on vielä spekulaatiota.
En malta olla mainitsematta edellisen päivän syömistäni. Oma moka, jos ei ollut ihan paras yöuni siinä mielessä, että ahmin lounaaksi välikyljyksiä Obernaissa ja iltapalaksi putosi sinänsä herkullinen pizza naapurissa. Tällä kattauksella sain vatsan aivan pinkeäksi ja ramppasin useasti huussissa yön aikana.
Suurin haaste mulle oli kuitenkin Antin kuorsaus. Siis jumaleissöns. Rappaukset tippuivat katosta ja se häiritsi hieman uinumistani. Ääni oli kuin sytytysvikaisen moottoripyörän tyhjäkäyntiääni, jossa aika-ajoin huudatetaan moottoria ja väliin lisätään hälytysajoneuvojen pillien vingutusta tuomaan vaihtelua. Laitoin vastamelukuulokkeet päähän, mutta kakofonia puski läpi suojauksen. Reippaana starttiin siis. Oura kehotti asettamaan unen etusijalle illalla. Itse ajattelin valvoa pari vuorokautta. Eli olemme melkein samoilla linjoilla.
Suomalainen nuori nainen kysyi starttipaikalla, että olenko suomalainen. Vastasin myöntävästi. Hän kertoi ihmetellensä, mitkä ihme bileet on järjestetty kaupungin puistoon, kun musa jauhaa ja porukkaa satamäärin. Kerroin kisan speksit ja hän pyöritteli silmiään. Lopuksi yläfemmat ja starttiin kymmenen minuuttia.
Alkutaival
Lähdemme Antin kanssa kisan pituuteen suhteutettuna ihan kelvollista alle kutosen vauhtia. Pörräämme Colmarin keskustan kohteita ja jatkamme kohti vuoristoa pääosin tasaista assua tai hiekkatietä. Sen jälkeen edessä on reipas, muttei all out sauvominen ensimmäiselle linnalle, joka on hyvin vaikuttava ilmestys. Paikalla musisoi orkesteri ja ritariasuihin pukeutuneita ukkoja ja linnan neitoja. Antti ei ollut kunnossa, vaan kertoi sykkeiden paukkuneen rajoitinta vasten, vaikka normaalisti rasitus olisi pysynyt hänen peruskuntoalueellaan. Hän kertoi luulleensa näkevän hallusinaatioita, kun näki keskiaikaisesti pukeutuneita ihmisiä larppaamassa. Tämä ei voi, eikä saa päättyä kuin yhdellä ainoalla tavalla. Keskeytys seuraavaan huoltoon on ainoa oikea ratkaisu.
Himmasin muutaman kilometrin, kun Antti jäi vessaan, eikä siis ottanut mua kiinni. Jatkoin samalla rennon reippaalla tahdilla kohti seuraavaa huoltoa. Yö oli mukavan viileä ja matka taittui ponnistelematta. Kiva että kansa oli ottanut kisan omakseen ja kylien lisäksi osa oli vaivautunut polun varteen keskellä ei mitään sydänyön tunteinakin.
Kannustuksesta sellainen huomio, että kun jaksat heittäytyä jakamalla läpsyjä kannustajille, tai houkutella ihmisaaltoja, niin hymyllä vastataan hymyyn.
Kun porukka kysyi, mistä maasta olen kotoisin vastasin, että Finlandese. Jossain vaiheessa tokaisin parille tyypille, että cha cha cha. Katsoivat mua monttu auki. Ei läppä ihan auennut. Miten tämä nyt menee taas näin. Onko auki vai kiinni, mene tiedä.
Yön tunteina huomasin tekeväni kaksi taskupuhelua hälytyskeskukseen. Pahoittelin häiriötä ja laitoin puhelimen kiinni nuorena kapinallisena.
Pääsin ihailemaan auringonnousua linnan pihalta. Hienot punaiset värit hiipuvat pian pilviharson laskeuduttua.
Puolivälin krouvi Chatenois ja aamu on täysin valjennut. Antti on tullut kannustamaan ja jeesaa huollon kanssa.
Huolto meni erittäin hyvin ja lähdin juoksemaan yllättävän tuoreilla jaloilla läpi Pinot Blanc köynnösten hallitseman, vehreän kumpuilevan maaston. Tossu on hyvällä syönnillä, joten olen kummissani, miksi porukkaa lappaa ohi kauheaa vauhtia. Tajusin hetken päästä, että nuo olivat 100 kilometrin pikamatkalaisia, joilla matkaa oli tässä kohtaa noin 15 kilometriä takana. Kiva nähdä ihmisiä, mutta jatkuva Passe, passe alkaa vähän jyrsimään. Pian ohittelu loppuu ja tavoitan satasten selkiä.
Maasto on kivan juostavaa ja matka taittuu, vaikka reisissä tuntuu jo aikalailla, kun neljä tonnia on plakkarissa ja lisää tulee. Ällöttää. Kaikki makea on alkanut tökkimään, mutta onneksi kannan salamitankoja jotka taittaa makeaa ja tuo nesteiden imeytymisen vaativaa suolaa kroppaan.
Kisan vaikein paikka ajoittuu iltapäivän kuumimpiin tunteihin. Nojaan sauvoihin ylämäessä ja oksennan tyhjää. Sen jälkeen kylkiluihin sattuu, mutta ällötys unohtuu hetkeksi.
Reittimerkinnät olivat pääosin jiirissä, poislukien polunhaaraa, jossa varmaan joku paikallinen pikku-Pierre teki kainalopieruja, kun juoksijat tekevät pummin. Koen iloisen yllätyksen, kun Antti on linnanherrana chateau de Kagenfelsissä tsemppaamassa. En viitsi toistaa, miltä tässä kohdassa tuntui.
Tunkkaan ja juoksen. Nukuttaa ja jalkoihin sattuu. En pärjää sauvoen porukoille, mutta juoksen vähemmän jyrkkiä kohtia ylös. Muistot sotkeutuvat, mutta matkan varrella on numeron 500 jalkaa muistuttava kanto linnan pihalla, ellei mulla ole hallusinaatioita. Muistan tavanneeni huollon jälkeen, että yli 18 kilometriä seuraavaan. Ja heti perään reilu 15 kilometrin etappi. Aurinko menee pilveen tai olen metsän siimeksessä ja lämpö on miellyttävä. Lohtua tuo ajatus, että tämän jälkeen on jäljellä enää viimeinen kymppi.
Paikalliset vitsiniekat kertoivat ihan mitä sattuu kilometrejä. Tästä on neljä kilometriä viimeiseen huoltoon. Koska Garmin on ultratrack tilassa, niin en voi olla varma. Sanoisin että ainakin pari kilometriä enemmän oli taivallusta. Merci vaan teille.
Iltahämärä ja viimeinen puristusÖtökät ja suojalasit. Miten tämä liittyy mihinkään? Asiat alkaa yhdistymään, kun metsässä illiäiset pyrkivät silmiin ja alleviivaus tulee, kun yrität poistaa nuo hyväkkäät hikisellä sormellasi. Iloinen polte ei varsinaisesti auta tarkkaa juoksua.
Aurinko painuu mailleen, mutta sinnittelen vielä hetken ilman otsalamppua. Pienen kiveen potkun jälkeen kaivan valoa päähän. Ja taas kerran kiroan ääneen kun minuutin päästä tulee pyörätie, jota saa hölkytellä lämpimässä illassa otsapanta päässä. Miksi en juossut ilman otsapantaa lampun alla on ihan hyvä kysymys. Oliko muita kysymyksiä?Pyörätien auvoa kesti muutama minuutti, jonka jälkeen mentiin taas metsään. Olisin varmaan mennyt katolleen, jos olisin sinnitellyt lamputta. Reittimestarin erikoinen oli mutamiina, johon menin kahva edellä. Siis liu'uin varmaan metrin verran yhdellä jalalla. Huomasin sellaisen kymmenen metriä pitkän lätäkön ja kierrän sitä oikealta puolelta puiden oksista tukea hakien. Viettävä penkka vie melkein voiton kun pääsen lätäkön ohi. Käsi lähtee melkein irti kun väännän itseni sillasta takaisin jaloilleen. En siis kosketa maata edes käsilläni, joka on ihme. Kertaan äänen kaikki osaamani kirosanat kun huomaan, että edessä on lampun valon täydeltä mutakenttää. Vaihdan hiipimistaktiikkaan ja meinaan pötköttää lillissä. Vielä pari kirosanaa ja vauhti korjaa virheet. Tämän liukastelun jälkeen vähän unelias olo muuttui skarpiksi, joten ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.
Viimeinen osuus ennen maalia. Jätin vain roskat tankkauspisteelle ja juosten matkaan, hop hop. Juttelen muutaman sanan kilpakumppanin kanssa ja hän kertoo, että tästä on seitsemän kilometriä maaliin ja kolme varttia aikaa 27 tunnin alitukseen! Allez in, sanoisi kenties ranskalainen.
Juoksen melko jyrkkää mäkeä reippaalla vauhdilla ylös. Ihmettelen, miten jalat voi toimia vielä näin hyvin.
Viimeinen geeli. Suoritan minipannut, kun polun reuna murtuu allani. En huomannutkaan kaikessa tohinassa että polku on aika kapea ja toinen koipi reunan väärällä puolella. Olisikohan tuossa ollut jyrkkää seinämää ehkäpä kymmenen metrin verran, eli ihan hyvä etten tippunut.
Reitin varrella ollut pariskunta huutaa, että kolme kilometriä Obernaihin. Joten hanaa vaan. Kolme kilometriä kuluu ja ei maalia vaan joku hämärä ketunlenkki. Kummat reitti merkinnät. Kävelen pari askelta, kun tajuan että mulla on enää pari minuuttia armonaikaa kello yhteentoista. Ihan sama. Coup de grace! Juostaan silti, niin tämä kidutus loppuu. Pitkä alamäki, mutta kaupunki siintää kaukana. Rallattelen ihan kelpo vauhtia alas ja joku toimitsija viittilöi minut portaille. Tajuan, että tämän jälkeen aukeaa maalisuora! Maali! Telemark alastulolla maaliviivan yli. Kiitos tarkkaavaisuudesta.
Prologi
Totta vai tarua? Kaksi viehättävää ranskatarta pyysivät minut sänkyyn työstämistä varten, jonka aikana voihkin useaan otteeseen. Kliimaksin hetkellä varttuneempi viehättävä leidi piti minua kädestä kiinni, kun minua imettiin erityisen makeasti. Varttuneempi tarkoittaa tässä yhteydessä noin kolmikymppistä neitoa. Tämä väite on totta. Kävin ensiavussa ja varpaisiin ilmestyneet rakot imettiin tyhjäksi ja puhdistettin, etteivät jalat tulehdu. Yleensä en puhko rakkoja, vaan puhdistan ja annan parantua itsekseen.
Menin ensiapuun siksi, koska kankkuni kipeytyi niin kovin, että jokainen askel sattui paljon. Rakkojen puhdistus tuli ad hoc, kun kysyin voisiko rakot hoitaa.
Juttelin ennen kisaa, että onhan se kumma jos ei Alsacen kisassa ole viiniä tarjolla huoltopisteellä tahi maalissa. Check. Maalissa osallistujille lykättiin toiseen käteen Riesling-pullo ja toiseen oluttuoppi, joka pääsi tositoimiin ruokailussa. Check siis myöskin siihen, että kisan jälkeen huurteisen oluen ensipuraisu on erityisen lipakka.
Päätän matkakertomuksen vahvaan ravintolasuositukseen pikku-Venetsiassa sijaitsevasta Wistub la petite venice Michelin ravintolasta. Ruoka oli erinomaista, hintataso kohtuullinen ja vikkeläkinttuinen tarjoilija oli kuin rasvattu salama. Hän juoksi tauotta keittiön ja yläkerran väliä, tyypillisesti kaksi tai kolme askelmaa kerrallaan. Polkujuoksijan valinta!
Tietoa alueesta:
https://www.visit.alsace/en/the-vosges-mountains/
Videota kisasta: https://www.youtube.com/watch?v=hcS9oIFYZR0
Hyvin toimineet varusteet:
Hoka evo mafate 2
Waa ultracarrier t-paita on mainio, koska sinne saa tungettua pikkukamaa taskuihin yllättävän paljon. Dropbagista samanlainen paita päälle, johon on ladattu taskut täyteen jo etukäteen energiaa. Tämä säästää aikaa vaihdosta.
OS1ST pitkät kompressiosukat ajoivat hienosti asiansa. Vaikea sanoa, pysyikö näiden avustuksella pohkeet paremmassa hapessa. Anttia vähän pelotti, kun kiskoin pakasta vedetyt sukat jalkaan ennen kisaa aikamoisen ähinän kanssa.
Ratkaistavia asioita:
Juoksuliivissäni ei ole riittävästi kengurupusseja, joihin voi mättää kamaa. Paita auttaa vähän.
Lentolaukkuun ei kai saa tunkea saksia. Tämä hankaloittaa laastarin leikkaamista. Ruumaan ei oikein viitsi kamaa pakata, koska hidastaa ja jos kamat katoavat, on naurussa pitelemistä.
Comments
Post a Comment