Mun lappujuoksut

Viimeinen juoksulenkkini oli edellisvuoden tapaan viikkoa aiemmin järjestetty HCR. Tarkoitukseni oli juosta tuo rennon reippaasti läpi ja onnistuin tässä noin viidentoista kilometrin ajan oikeinkin hyvin, kunnes lähti vähän laukalle. Kerrankin selkeästi negatiivinen splitti lappujuoksussa. Sen jälkeen pidin tarkoituksella alkuviikon ihan täyttä lepoa ja tankkasin vähän överiksi: Tuntui, kuin olisin ahminut fudiksen ja tästä(kin) johtuen viimeinen yö ennen kisaa meni pelkäksi pyörimiseksi. Etelässä yleistä tukkoisuutta aiheutti melkoisella todennäköisyydellä siitepöly, jonka vuoksi oli pakko hakea apteekista allergialääkkeitä ensimmäistä kertaa elämässäni. Oireet käytännössä poistuivat, kun saavuimme Kuusamoon. Paluumatkalla Mikkelin kohdalla nokka alkoi taas muurautua tukkoon, joten kieltäydyn uskomasta siihen, että tukkoisuus on pelkkää "kisaebolaa". Kisa-aamuna silmät ristissä ja pakki sekaisin bussilla kohti Hautajärveä. Luojan kiitos siitä, että vähän ennen starttia

Kirjoitan muutaman rivin myös vuoden 2018 HCR:stä, koska kyllähän sekin lappujuoksun määritelmän täyttää komeasti. Tänäkin vuonna ilmoittauduin kisaan ennen kuin tiesin osallistuvani viikkoa myöhemmin Karhunkierrokselle. Kisataktiikkana oli juosta kisa rennosti läpi, eikä riuhtoa mitään kovia aikoja. Tähtäsin aikaan 1:40 - 1:45. Saamani tavattoman pieni kisanumero vähän poltteli painamaan lappua lattiaan. Startti. Lähdin kisataktiikan mukaisella vauhdilla liikkeelle vähän porukan keskivälin etupuolelta. Jälleen kerran katsoin hölmistyneenä, kun ihmisiä lappaa ohi vasemmalta ja oikealta ja jos olisin katsonut jalkoihini, niin varmaan alapuoleltakin olisi joku ollut juoksemassa ohi. Wau! Keskityin pitämään sykkeet mukavuusalueella ja ehkä ensimmäisen vitosen jälkeen ei enää porukkaa lapannutkaan ohi. Jalassani olivat Addun Adios puustit. Alkukilometreillä kävi kivuliaan selväksi, etten todellakaan ollut juossut reippaammin asfaltilla pitkään aikaan, vaan nylkännyt PerusKuntoa me

Lähdön tunnelmaa. Foto: Mika Rosenberg Kisan kulku on seuraavanlainen. Alkuerissä juostaan alastulorinne kokonaisuudessaan hyppyrin keulalle asti ja siitä seulotaan aikojen perusteella A- sekä B-finalistit, jotka saavat toisella nousulla herkutella myös alastulorinteen ylös asti. Kuulostaa melko hapottavalta ja on myös sitä. Vaikka finaalinousu onkin "vain" neljäsataa metrinen, niin ihan koko rahan edestä antaa haastetta. Kiitokset vaan kollegalle, Rosenbergin Mikalle, joka kyseli kaveria lauteille edeltävällä viikolla. Ajattelin, että kun kerran kysytään, niin mikäs se siinä. Erityisen unohtumattoman tästä teki se, että jo ajat sitten suunniteltu illanistujainen osui edelliselle illalle. Sekin hoidettiin pitkän kaavan mukaan, joten luvassa olisi kiinnostava kisa. Aamulla buranaa naamaan ja vatsa sekaisin auton kyytiin. Kehno olo ja lämmin keli ei auttanut sitten yhtään. Mäkimontussa oli kuuma kuin saunassa. Onneksi oma lähtö oli viimeinen, mutta vatsa edelleen se