Espoon rantamaraton (21.9.2019)

Komea mitali! 

Viimeistelypitkis Vaaroille, johon on aikaa alle pari viikkoa (4.10). Iisisti mennään tai ainakaan ei ihan kaikkea koneesta ulosmitata. Tällä taktiikalla ajattelin klaarata rantamaratonin tänä vuonna. Otin edeltävän viikon iisisti mäkiblokki-jättäritreenin jälkeen. Se sijoittui edelliselle viikonlopulle ja maanantaille (26+40+25 km ja sisälsi runsaasti verttiä). En tehnyt oikeastaan mitään urheiluun vivahtavaa ja Oura oli tyytyväinen sormus: Rise and Shine. Valmiutesi on normia korkeemmalla tasolla. Mitä meinaat tällä tehdä. Ajatelin käydä juoksemassa Maratonin, kiitos kysymästä. 

Ennen starttia jalat tuntuivat oikein vetreiltä. Nyt en saanut lämmiteltyä tai venyteltyä muuten, kuin fillaroimalla pelipaikalle paria kymmentä minuuttia ennen h-hetkeä. Siis kamat säilytykseen, vessakäynti ja viivalle. Täydellinen juoksukeli. Pilvipoutaista ja mukava lähteä shortseissa ja t-paidassa. Tuo vessakäynti näppäili huolestuttavan sävelen matkalle: vatsa ruikulla, siis oikein huolella.

Startti. Lähdin 3:45 loppuaikaan tähtäävää rentoa juoksua liikkeelle. Vatsaan koski hieman, muttei liikaa. Pidin kadenssin tosi korkealla ja juoksu tuntui muuten tosi kivalta. Oliskohan se ollut Matinlahden tanhuvilla, kun näin Minnan ja Juhan. En heittänyt yläfemmoja Minnan NUTS-kellolle, mutta Juhan kanssa kylläkin. Uskokaa tai älkää, niin tuttujen naamojen näkemisestä saa tosi paljon virtaa tekemiseen. 

Ensimmäisen kierroksen aikana oli pääsääntöisesti aika paljon porukkaa ympärillä, mutta kun toinen kierros alkoi, oli kollegoita melko maltillisesti näkyvissä. Ainakin yritin vähän kiristää vauhtia, kun meno tuntui melkoisen hyvältä. Vatsa suitsi parhaita menohaluja tosi tehokkaasti ja jouduin myös muistuttelemaan, että tänään ei laiteta puuta kaminaan ihan löylynlyömäksi asti. 

Jossain 25 kilometrin hujakoilla hyödynsin ensimmäisellä kierroksella bongaamani bajamajan. Kyllä muuten helpotti! Sitten rennon reippaasti eteenpäin. Ihmettelin, Haukilahdessa, kun 3:45 porukan jänis otti kovaa kiriä. Tajusin, että olin viettänyt aikaa huussissa niin, että 3:45 porukka oli mennyt mun ohi. Lisäsin vauhtia, että olisin imenyt porukan kiinni ja vatsaan sattui. Toisen kerran kohtaaminen Minnan ja Juhan kanssa, Jess! ja sitten hitaasti hivuttaen kohti ryhmää. Hitto, että tuntui haastavalta. 

Otaniemessä, jo melkein lopussa naureskelin, kun yksittäinen rotta juoksi reitin yli. Hyvää tekemistä hänelläkin. Noin kilometri ennen maalia painoin 3:45 porukasta ohi. Ällö olo, mutta ajattelin, että mennään nyt vähän reippaammin, muttei pystynyt painamaan oikein kunnolla lappua tiskiin, ettei tule housupyykkiä tai konosia. Niin vain loppusuora kääntyi, mitali kaulaan ja poistuminen pelipaikalta. Mukava yllätys oli vaihtaa muutama sana ikiliikkuja-Sirkan kanssa, joka taisi käydä voittamassa oman sarjansa. Hieno homma, vaikkakin kuulemma polut puhuttelevat melko paljon enemmän. Näinhän ne tekevät. Maalissa myös Sverre oli päässyt alle 3:35! Mainiota. 

Mitähän mä tällä kertaa kämmäsin? Ainakin jäi teippaamatta nännit ja siitä palkinnon saa saunanlauteilla. Hyvin sen sijaan toimi rasvatut jalat, sillä kosteasta kelistä huolimatta ei rakon alkujakaan ollut nähtävillä. Espoon rantaan palautusjuomaksi toimii erinomaisesti paikallisen panimon tuotteet. Kun seuraavan kerran paikanpäälle vääntäydyn, niin Fat Lizard - ravintola kuulostaa hyvältä palauttelupaikalta.