 |
| Idiot Finisher (en tiedä, miksi luen tuon kyltin aina niin. Ehkä juuri siksi) |
Herätys kello 7:30. Oura totesi unesta, että "what a night!" Toivottavasti sinusta tuntuu paremmalta, kuin unidata kertoo. Ei oikeastaan tunnu. Onneksi huonosti nukuttuihin öihin on tottunut pitkien juoksujen aattona ja silti on jaksanut painaa läpi koko yön. Siis huoli pois.
Puurottajat lättyyn mustikkakeiton kanssa ja pari palaa leipää ja kisakamat päälle ja kävely bussipysäkille Tuomaksen kanssa. Ensimmäisenä tuli raatobussi, eli DNF bussi, eli se bussi joka kerää kisan keskeyttäneet reitin varrelta. Sinne ei jostain syystä ollut palavaa halua kenelläkään mennä. Onneksi kaima (Jouni Palojärvi) huikkasi edellisestä bussista meidät samaan ryhmähenkilökuljettimeen Samin kanssa. Nämä velikullat hakevat toista kolmesta pitkästä polkujuoksusta Suomessa. Kun he onnistuvat vielä lokakuussa, pääsevät he sovittamaan liiviä Tuomaksen kanssa Vaaroilla.
Olihan kaima laittanut viestiä, mutta enhän mä ollut somettanut lainkaan aamulla. Matka starttipaikalle Hettaan meni kuin siivillä, kun vaihdoimme kuulumisia. Kisataktiikka hahmottui sellaiseksi, että lähden kaiman ja Samin kanssa taipaleelle varsin maltillisella tahdilla. Irtautuisin loppuvetoon Ylläsjärveltä, jos silloin vielä on laarin pohjalla ammennettavaa. Tuomaksen taktiikka oli päästä maaliin tasaisella vauhdilla.
Hetassa näin tuttuja naamoja ja vaihdoin ylävitosia. Sellainen huomio, että kelistä oli odotettavissa hyvinkin lämmintä ja aurinkoista. Näinpä avasin 50-vahvuisen näytepakkauksen aurinkovoidetta ja alan levittämään sitä iholle ja huomaan sen olevan jotain sävytettyä, lähes vauvankakan väristä tököttiä. Onneksi tuo väri tasoittui nopeasti.
Startti tapahtui puolilta päivin lappalaisen joikun pohjustamana. Ensin oli luvassa reitin tylsin osuus: Asfalttia ja hiekkatietä noin 12 kilometriä, jonka jälkeen päästäisiin tunturiin. Vauhti oli maltillinen ja sykkeet pysyivät melko hyvin aisoissa, jos kohta kisajännityksen huomasi noin kymmenen lyöntiä korkemmalla tasolla verrattuna normaaliin. Ehkä mainitsemisen arvoinen juttu tältä osuudelta oli Cutoff Trail Runnersien, eli kaiman ja Samin insta-päivitys, joita seurasi koko kisan ajan aina kymmenen kilometrin välein. Näin näkee tunnelmien ja tajunnan tason vaihtelua. Hauska idea!
Pyhäkeron nousu oli pitkä ja sauvoista oli eittämättä hyötyä rinteessä. Juttelin muutaman sanan Jaanan kanssa nousun aikana. Sami piti reipasta tahtia päällä ja matka taittui kuumassa, lähes pilvettömässä kelissä huipulle asti. Tämän jälkeen pitkä rallattelu Sioskurun kämpälle, josta olin alunperin arponut täydentäväni vettä joesta.
Olin varannut vettä kolme puolen litran lötköpulloa ensimmäisestä huollosta ja vauhti tuntui sen verran jouduttavalta, etten täydentänyt vettä. Jauhan tästä veden kantamisesta paljon, koska ylimääräinen paino on huono juttu jaloille koituvan ylimääräisen iskun vuoksi. Toisaalta vielä huonompi juttu on, jos vesi loppuu kesken paahteessa. Tasapainottelu näiden kanssa on kuin ikuinen valon ja varjon taistelu.
Reittiin oli jouduttu tekemään muutos, kun Hannukurun kaivo oli saastunut. Lähellä täydennyspaikkaa oli pitkä ja jyrkkä alamäki, jossa kilpailijat pystyivät heittämään toisilleen yläfemmoja. Huolto tapahtui rivakasti ja neljä lötköä mukaan alkutiedoista selvästi pidentyneelle välille. 23 kilometriä oli venähtänyt kolmeksi kympiksi. Ei kiva. Mokasin, etten juonut kuin ehkä puoli litraa urheilujuomaa. Tajusin tämän kun lähdin kipuamaan mäkeä ylös. Ylävitoset mäessä pyyhkivät tämän huolen hetkeksi pois. Edelläni kulkenut Japanilainen kaveri tyri kenkänsä kiveen ja kiskasin hänet ylös. Tämä kääntyi luonnollisesti kaiman ja Samin suussa siihen, että kamppasin kaverin. Tällaista on Cutoff Trail Runnersin kanssa matkan taivaltaminen.
Pitkä nousu Lumikerolle ja Vuontiskerolle korostivat sitä, että vettä kului. Liikaa. Muistin viime vuodelta, että Nammalakurussa reitti kulkee puron yli. Se sijoittuu noin reilun kympin päähän Pallaksesta. Sieltä on pakko saada täydennystä tai ei hyvä heilu. Onneksi sieltä sai täydennystä ja raikas vesi upposi kuin onttoon jalkaan. Ei vatsavaivoja. Tuomas oli täydentänyt vesiä jo Montellinmajalta muutamaa kilometriä aiemmin. Se näytti silmiini vähän rehevältä paikalta, mutta kuulemma toimi moitteetta. Hyvä niin. Nämä luonnonvarat kannattaa käyttää hyödyksi aina kuin mahdollista. Pöpöriskiä voi minimoida käytämällä vedenpuhdistuspilleriä. Sen puolesta tunnista pariin tuntiin valmistuminen ei oikein hotsita. Puntarontia tämäkin.
Vauhti on tasoittunut selvästi, kun kuumuus tiristää mehuja pois ja juoksijoista on taantunut helpohkoillakin osuuksilla sauvakävelijöitä. Mullakin on vähän löylynlyömä olo jokitankkauksista huolimatta.
Nousu lehmäkerolle on hyvin erilainen aiempiin kokemuksiin verrattuna. Kun aiemmin vettä on virrannut vuolaana suoalueella, niin nyt pätkä on niin kuiva, ettei kengät edes kastu. En valita. Sen jälkeen nousu Pallakselle, muttei ihan Taivaskeron huipun kautta helpottaa, etenkin kun viimeiset nesteet ovat menossa. Hyvin tasainen alamäki innostaa rallattelemaan ensimmäiseen isoon huoltoon. Muistan potkaista irtokiveen kannustajien silmien alla. Onneksi ei jäänyt ainoaksi potkuksi kiveen reissun aikana.
Hirmu jano ja hirmu nälkä. Mätän puolitoista annosta riistakeittoa. Suolaista ja hyvää. Huuhtelen sen alas alkoholittomalla karhulla ja reilulla määrällä kolaa. Kaima saapuu paikalle ja hörppää pöydälle ronttaamani kolapullon ykkösellä huiviin. Muistaa sentään röyhtäistä ja todeta jotain kolasta ilman rommia . Nesteytän vielä itseäni ja käyn tarpeilla ja täydennän liiviin seuraavalle viidellekympille syötävät ja saan kulutettua kolme varttia aikaa!
Tämä huolto oli tärkeä, ja ehkä ainoa moka oli laittaa pitkät housut jalkaan hyönteisten ja kylmyyden ennakoinnin vuoksi. Lopputulema oli tosi kuuma pitkän aikaa. Lisäksi mäkäräiset eivät häirinneet, kun pysyi liikkeessä. Metsään meni siis pitkien laitto päälle.
Huollon jälkeen alkoi yöosuus ja pienipiirteinen inhokkipolkuni. Jatkuvasti joku terävä raapaisee ja vähän muistaa harmittaa, kun kopsautan otsani puun oksaan, kun jauhan pastaa poikain kanssa. Kaimalla on synkkä hetki menossa ja hän matkii Jodaa: "Jos pimeyteen katsoo, katsoo pimeys takaisin".
Mua taas ottaa päähän Instagramin ominaisuus kympin päivitysten kohdalla, tai vaihtoehtoisesti käyttäjän kämmenkeskeisyys, kun jokaisen päivityksen yhteydessä tarina luuppaa monta monituista kertaa ennenkuin suostuu menemään somen taikamaailmaan.
Matka jatkuu ja yö viilenee mukavasti. Sinänsä mystisen hienot maisemat olisivat houkuttaneet pidempäänkin kuvaamiseen Lommoltunturin ja Sammaltunturin maastoissa erityisesti jos käänsi katseen selkänsä taakse, kohti pohjoista, josta aurinko paistaa läpi koko yön. Sen jälkeen laskeutuminen ja lähellä Rauhalan huoltoa niin märkä osio, että molemmat kengät kastuivat ja Samilta sauva poikki. Ei siis paras osuus. En kiristänyt kengännauhoja, vaikka jalat tuntuivat vähän pyörivän kengässä märkien sukkien kanssa. Rakkojen muodostuminen tässä kisassa alkoi tästä, veikkaan ma.
Rauhalan metsässä meno on sauvakävelyä. Rakkoihin sattuu. Nappaan särkylääkkeen ja kipu hellittää. Hetken päästä Virolainen kaveri kärvistelee polun varressa ja kertoo, että energia ei imeydy. Vinkkaan perusjutun: Ota suolaa, energiaa ja vauhti pois. Kaima antaa kaverille suolapussin ja hän sanoo, että pärjää nyt. Tapasin kaverin maalissa ja hän kertoi, että suola ei ollut heti auttanut ja hän oli kävellyt seuraavaan huoltoon muutaman kilometrin ja pitänyt parin tunnin tauon nuotiolla ja vetänyt nestettä ja energiaa ja levännyt. Se auttoi. Hän epäili sitä pitkää siirtymää Hietajärveltä Pallakselle juurisyyksi kurjaan oloon. Niin tai näin. Hän pääsi maaliin, kun malttoi tehdä pitkän huollon.
Samilla on joku pulma ja jatkan matkaani hitaasti kävellen kohti Pahtavuoman huoltoa, jossa ajattelin poikain nappaavan mut kiinni. Paikalleen ei parane jäädä tai saat valtavan määrän kavereita tekemään tosi läheistä tuttavuutta.
Tapasin imeytymisvaikeuksista kärsivän Jennan tässä mäkäröiden buffetpöydässä Pahtavuomassa, jossa buffet olet sinä. En todellakaan jää odottamaan tähän hetkeksikään vaan ajattelen hilpaista toiseen isoon huoltoon Peurakaltioon 105 kilometrin kohdalle ja tehdä taas perusteellisen huollon.
Osuus alkaa pian tiukalla nousulla Äkäskerolle, yhdelle reitin hienoimmista paikoista. Sen jälkeen juoksin tasaista pätkää auringon värjätessä maisemaa pilvettömältä taivaalta viileässä kelissä. Nyt pitkät housut ovat hyvät, mutta en kaiva takkia päälle, kun kone pysyy mukavan lämpimänä juostessa. Rakot eivät myöskään vaivaa kuin sauvakävelyssä. Rallattelen suht teknisen alamäen alas ja pian saavun toiseen isoon huoltoon.
Parilapitsa tilaukseen, pitkät housut pois, lippis vaihtui ohueen pipoon. Alkoholiton olut. Kello lataukseen. Kuusi energiageeliä sisältänyt lötköpullo mukaan, sellaista jotka voi nauttia ilman vettä. Ai että pitsa ja tilkka kahvia maistui hyvältä! Sitten vielä Bajamajaan. Olo on hyvin pirteä ja saan tehtyä huollon vähän alle puolessa tunnissa. Tämä oli myös oikein hyvä huolto!
Koska etäisyys seuraavalle vesihuollolle on vain reilu seitsemän kilometriä, otan vain yhden energiajuoman liiveihin ja lähden juoksemaan rennosti helppokulkuista maastoa eteenpäin. Nautinto! Matka taittuu tosi hyvää vauhtia ja ennenkuin huomaankaan, olen saavuttanut Kotamaja ykkösen. Sen jälkeen samanmoinen matka kukastunturin yli. Kun tossu on syönnillään, otan vain puoli litraa vettä mukaan ja sauvakävelen tosi reippaasti tunturin yli ja rallattelen iloisesti Kotamaja kakkoselle. Tällä yhteensä noin 14 kilometrin ketunlenkillä tuli porukkaa paljon selkä edellä vastaan.
Nappasin kolme lötköä vettä seuraavalle puolimaratonin mittaiselle siirtymälle ja hörppäsin litran verran vettä, vaikka päivä oli selvästi lämpiämässä. Vauhti pysyi tosi reippaana verrattuna alkukisaan ja matka taittui todella mukavasti Lainiotunturin kupeessa ja Ylläksen kierron ajan. Varkaankuru hurmasi jälleen kerran. Pitkät pitkospuut nousevat joen vartta yläjuoksulle ja kuljen hurmoksessa, kunnes nostan jalkaani sentin liian vähän ja palaan maanpinnalle kivun säkenöidessä oikean pottuvarpaan seutuvilla. Ei leijuta!
Pian tämän jälkeen alkaa Ylläs antaa merkkejä olemassaolostaan, kun reitti menee aikamoisen rakkakivikon kautta ja eteneminen on matelua. Varpaisiin sattuu ihan törkeästi jyrkissä alamäissä. Sellaisen päätteeksi lopulta tulee Ylläsjärven huoltopiste ja edessä on enää pahin. Nousu ylläkselle, rinne alas, sitten Kellokkaan kautta Pirunkurun nousuun ja maaliin. Töppöstä toisen eteen siis.
Lähden sauvomaan Yllästä ylös reippaalla vauhdilla, sopivalla sykkeellä. Näen pitkästä aikaa muutakin porukkaa rinteessä. Ohitan useamman tyypin matkalla ja ruotsalainen kaveri kehuu kiipeämistäni. Pääsen huipulle 36 minuutissa ja 129 keskisykkeellä. Ruotsalainen kuittaa mut alamäessä rallattelemalla kevyesti ohi. Ei mitään jakoa seurata näillä etureisillä ja varpailla. Eikä myöskään halua. Hetkeä ennen Kellokkaan luontokeskusta radan varrella on pari pikkulasta kannustamassa äitinsä kanssa. Tsemppiä, huutaa toinen lapsista katsoen äitiään, että menikö oikein. Siten vielä yläfemmat. Oikein meni! Tosi hienoa!
Kellokkaalla oli kiva juosta luontokeskuksen läpi sisältä. Huollossa oli yllätyksekseni Erosen Antti ja toinen perusmatkan kollega juuri lähdössä lopputaipaleelle. Hörsin puoli litraa urheilujuomaa hetuloihin. Toinen lötkö täyteen urheilujuomaa ja toiseen kolaa. Sitten heipat, kun mulla on treffit pirunkurun kanssa.
Lähdin rennosti juosten liikkeelle. Jostain syystä kivut olivat jääneet taka-alalle, paitsi jos sattui tyrimään jompaa kumpaa pottuvarvasta kiveen. Ja kyllähän mä muistin tyriä. Joku perusvirhe mulla on pidemmällä matkalla, että en nosta kenkää riittävän korkealle, joten liian usein tulee liipattua varpaan kynnellä kiven tai juuren pintaa. Varsinkin tuollainen normaalia kenkää 1,5 numeroa isompi kenkä on jotenkin hankala hahmottaa. Onneksi tästä kärsin vain minä itse.
Vauhti pysyi rennon hyvänä pirunkurun alkuun. Sitten sauvotaan. Sekin meni kertarykäisyllä ylös (25 minuuttia, 125 keskisykkeellä). Kesängiltä menin kipeiden varpaiden takia hitaasti rakkakivikot, mutta selkeämmät polut rennosti. Hieman ennen laskun loppumista 37 sarjan voittaja Juuso Simpanen näytti mallia, miten mäki laskeudutaan oikeaoppisesti ja miten kurvataan ysikympin kulmaan. Hän painoi ohi kuin raketti ja vauhti ei varmaan edes hidastunut kurvissa. Tätä pohdimme hetken Helbergin Jarin kanssa, kun hän oli juuri siinä kurvin kohdalla katsomassa tekniikkaa aitiopaikalta. Sen jälkeen loppureitti oli helppoa, rentoa rallateltavaa ja uskaltauduin nostamaan jopa vauhtia. Paikat tuntui itseasiassa tosi hyviltä ja asfaltilla jonkun matkaa ennen maalia intouduin jonkunlaiseen loppuvetoon. Huomasin pari kaveria edessä ja nostin vauhtia kunnon kiriin ja ohitin toisen heistä, niinkuin sillä olisi valtavaa merkitystä ollut, kun ei varsinaisesti podium-paikoista taistele. Vähän aikaa täytyi nojata maalissa aitaa ja muutaman henkosen jälkeen ällötys oli tiessään. Finish Strong!
Maalialueella vaihdoin ajatuksia Jarin ja hänen perheen kanssa ja lusikoin hyvää riistakeittoa hetuloihin. Sen jälkeen kamat kantoon ja vajaan kilometrin kävely mökille sujui ihan ookoo. Odotin vaan pääseväni katsomaan, minkänäköiset varpaat mulla on, jos niitä on ylipäätään tallella.
Mökissämme majoittui Tuomaksen ja mun lisäksi myös naisten 37 kilometrin pronssille sijoittunut Eija. En ollut tavannut häntä aiemmin ja hän oli siis saapunut sillä aikaa kun mä ja Tuomas ollaan taipaleella.
Hän oli suihkussa kun saavuin majoitukseen. Melkoinen icebreaker sanoa käsipäivää daamille jolla on vain pyyhe ympärillään suihkunraikkaana, kun itse tuoksuu varmaan yhtä kukkealta kuin haisunäätä. Hän kertoi olleensa tottunut polkureissuilla siihen, että reissussa rähjääntyy.
Kävelimme palkintojenjakoon ja vartin yli yhdentoista saimme Tuomaksenkin ehjänä maaliin. Hieno homma. Jotenkin some-taitoni olivat rajoittuneet illan aikana, kun sain vihdoin avattua kaiman viestin ja siinä oli kuva bussista. Sitten katsoin tulosseurantaa ja jotenkin päättelin, että kaimalla ja Samilla olisi jäänyt taival kesken. Se mitään jäänyt. Hehän tulivat maaliin kirkkaasti alle 33 tunnin!
Huomioita ja vinkkejä:
Vauhdinjako onnistui mainiosti. Mulla oli ensisijainen tavoite päästä maaliin ja toinen päästä alle 28 tunnissa. Molemmat täyttyivät. Maalissa oli sellainen olo, että olisi voinut lyödä reilusti enemmän pökköä pesään ja se on hyvä se.
Varasimme mökin niin läheltä tapahtuman maalipaikkaa, että sieltä pystyisi linkuttamaan kipeillä jaloilla kisan jälkeen. Mökki oli retrohenkinen, mutta siisti ja ajoi oikein hyvin asiansa. Kuljetus lentokentältä ansaitsee ylistävän maininnan. Avainpalvelu on aivan Jounin Kaupan kyljessä ja tulomatkalla siitä oli helppo kävellä majoitukseen. Paluumatkalla kuljetus olisi hakenut meidät ihan mökiltä asti, joten seuraavalla kerralla kysyn, voiko mökin luovutuksen hoitaa myöhemmin kuin puoliltapäivin. Veikkaan, että se on hyvinkin mahdollista ilman eri kuluja, sillä tälllaisen matkailun piristysruiskeen jälkeen majoituskapasiteetti on hyvinkin maltillisella käytöllä.
Irtohihat olivat ranteiden päällä koko kisan ja siitä ne oli tarpeen tullen helppo kiskaista käsien suojaksi kylmyyttä, mäkäräisiä tai teräviä oksia vastaan.
Huulirasva täytyy muistaa pakata mukaan. Tunturituuli rohdutti huulet, kuten pahimmillaan talvella tapahtuu.
Reitti: https://nutsyllaspallas.com/kartat/
Valmistautumisesta ja alkujorinoita:
Valmistautuminen kisaan Tukholman jälkeen on sujunut melko mukavasti. Kesäyön 60 - kisa Nyban järjestämänä ja noin tusinan kanssapolkuilijan kanssa on varmasti yksi hienoimmista tapahtumista kesäkuussa: Tarjoilut olivat varmasti parasta a-ryhmää koskaan ja mukavaa turinaa a.) niistä ja b.) näistä tuli tuutin täydeltä.
Yllätin itseni tarttumalla fillaria sarvista pitkän erossaolon jälkeen ja avasin kauden Juhannuksen alusviikolla. Pyöräily Juhannuksen pyhinä mökille Punkalaitumelle ja takaisin oli oikein hyvä treenirupeama lähes pelkän juoksun lisäksi ja vauhti yllätti positiivisesti. Myöskin Tuusulanjärven ympäripolkaisu pienellä twistillä maistui mainiolle.
Tänä vuonna olisi tarkoitus myös käydä kastautumassa märkkärin kanssa tai ilman. Alkaako vuoden 2015 asti paussilla olleet Triathlon - kisat kutkuttamaan mielensopukoissa. Ei kai sentään, mutta ehkä joku siemen on kylvetty myös siihen suuntaan. En sano tästä enempää, kun tämän vuoden kalenteri on hieman täysi ja pahoin pelkään ensi vuodenkin olevan.
Treenistä vielä sellainen anekdootti, että vuoden ensimmäinen puolisko meni nousumetritavoitteen osalta mainiosti. Yksi metri lisää, niin olisihan ollut mainio lukema. Nyt "vain" 66665 metriä. Kilometrejä karttunut noin 1450 kilometriä. Sinänsä molemmat tavoitteet tälle vuodelle, eli sata kilometriä verttinousua ja kolme tonnia matkaa ovat ihan realistisia.
Comments
Post a Comment