Valmistautuminen ja lähtökohdat kisaan olivat mahdollisimman huonot: En tehnyt suunniteltuja punttisalitreenejä, puhumattakaan mistään lajityypillisestä harjoittelusta. Tämä johtui isolta osin siitä, että aikaa ja jaksamista verottivat kesän pitkät polkujuoksutapahtumat. Seli seli! Ihan varmasti aikaa löytyy, jos on tahtoa.
´
Ihan oikea este oli edellisenä sunnuntaina alkaaneesta flunssasta toipuminen. Kunnon räkätauti pienellä kuumeella asetti koko kisaan osallistumisen kyseenalaiseksi. Harmillisesti lentsu kaatoi tiimistämme pari soturia taistelua ennen petiin. Koska torstai oli kuumeeton päivä ja limaneritys oli asettunut, rakensin kisasuunnitelman: tsemppaan itseni ja joukkueemme viimeisetkin mahdollisimman nopeasti maaliin. Tässä kisassa saa ja pitääkin auttaa toisia, kun ei varsinaisesti podium-paikoista taistella. En siis lähtisi missään nimessä riuhtomaan liikoja esteillä. Miten tässä tavoitteessa onnistuin, ratkeaa hetken päästä.
Yritän kirjoittaessa muistella, minkälaisia esteitä kisassa oli ja miten ne onnistuivat.
Startti. Jenkkifutaajat. Hirveä ryysis. Jaloissani makaa useampia tyyppejä ja saan pari taka-askelta pakottavan tällin, kun en pidä päätä ylhäällä, mutta ei sen kummempia vaurioita. Sen jälkeen jolkuttelua töölönlahden kapeikkokohdasta yli. Selvä, nyt ei tarvitse enää väistellä vesilätäkköjä. Sama ilmiö kuin polkujuoksukisoissa. Aluksi kiertelee kosteikkoja ja ensimmäisen kunnollisen mulauksen jälkeen painaa suoraviivaisesti purojen tai hetteikköjen yli.
Voi olla, että ennen vesileikkejä oli ryömiminen ensimmäisten piikkilankojen alitse. Sen jälkeen puupölkky olalle ja samalla habituksella, kuin Arnoldilla Kommando-elokuvassa pieni kunniakierros.
Mahtava keli syyskuussa! Todellakin pärjäsi hyvin lyhyillä trikooshortseilla. Seuraavaksi köysikiipeilyyn. Ensimmäinen yritys paljasti, että fillarihanskavalinta ei osunut maalin, eikä ihan lähellekään sitä. Paljaalla kädellä vaan kiinni liukkaaseen köyteen ja homma alkoi rullaamaan hyvin. Jes. Sitten farmarikävely. Nappasin pari jerry-kannua käsiin, jotta Irene ja Ansu pystyvät vaihtelemaan yhtä kanisteria ja tasaamaan sykettä. Rata oli himppasen pidempi ja yliarvioin pahasti puristusvoimani. Sain toki rontattua kannut radan ympäri, mutta samalla tein itselleni karhunpalveluksen jatkossaoleville puristusvoimaa vaativille esteille.
Tästä sain esimakua ensimmäinen sakkokierrokseni merkeissä isoissa pyörissä. Ote ei vaan pitänyt liukkaalla metallilla, kun en jaksanut puristaa. Däng.
Voi jälleen olla, että tätä estettä ennen oli Ansulle kohtalokas seinän ylitys: Huolimaton alastulo ja polvi taittui sen verran, että hänellä alkoi tuskien taival.
Mulle hyvin helppo este jonka nimi oli ninjahypyt, jossa hypätään kaltevassa asennossa olevien tasojen päälle oli hänelle liikaa, joten arvasin, että melkein varmasti Ansun kisa jää kesken. Urheilu on.
Ennen keskeyttämistä hän pystyi suorittamaan verkkokiipeilyn. Sitten mä otin toisen pummin ilmassa killuvien vanerilevyjen kanssa. En saanut hypättyä toiselle levylle kunnolla, vaan levy kallisui ja 5x sakkorinki. Däng. Sen jälkeen ramppasimme ylös alas kalliopolkuja. Laskut vaikuttivat jo tosi tuskalliselta. Noin viiden kilometrin paikkeilla reitti tekee sellaisen koukun, että pystyimme heittämään ylävitosia vastaantulevien kilpailijoiden kanssa. Jes. Sen jälkeen seurasi vinot kiipeilyseinät, jotka menivät heittämällä yli. Tässä, kuuden kilsan kohdalla Ansu sai polveensa jääpussin ja vapauttavan Ambulanssikyydin maalialueelle. Tottakai harmitti, mutta kuten todettua: urheilu on.
Sen jälkeen ehkä kisan hauskin este: Kiipeäminen telineelle ja sen jälkeen kaltevaa pintaa peffamäkeä Töölönlahteen. Molskis.
Tämän jälkeen intistä tuttua ajoneuvon alta ryömimistä, ja ajoneuvoon nouse, sekä ajoneuvosta nouse! Sitten veteen parin muovituubin alta sukellus ja sitten kaltevalle seinälle. En ole ihan varma, miten sain tämänkin sössittyä. Yritin urpona lähteä liian alhaalta liikkelle ja ihan viime reiällä kolmannen kerran kiertämään sakkorinkejä. Noh. Loppu alkoi häämöttämään hetken päästä, mutta näköjään viimeiselle kilometrille on sijoitettu puristusvoimaa vaativia esteitä. Vetäisin ensin vihkoon lyhyet köydet ja heti perään monkey barin. Ote ei vaan pitänyt. Sen jälkeen hoidimme Irenen kanssa ruukaisen taakankiskomisrastin ja sen jälkeen atlas-kivien ryssiminen. Ei otetta. Sitten kisan kiinnostavin este: Kalteva seinä. Ensimmäinen (p)onneton yritys ja seinään tutustuminen. Toisella kerralla ihan kelvollisesti ihan viimeistä kymmentä senttiä lukuunottamatta. Juostaanpa sitten välillä sakkoja ja sen jälkeen lämmenneen kylmävesialtaan hoitelu.
Harmi, että Irenellä on sen verran paha korkean paikan kammo, että viimeinen konttien yli kiipeäminen ei häneltä luonannut. Kun hän pystyi aivan vähän antamaan tukea jalalle, niin pääsin ekan kontin päälle. Sitten palloilin hetken yksin ja totesin tekemättömäksi paikaksi kiivetä seuraavat kaksi ja taas sakkoa. Seuraavalla kerralla täytyy tuossa tehdä yhteistyötä muiden kisailijoiden kanssa tai mennä kasvatuslaitokseen. Tällaiselle pätkälle voi olla muuten tekemätön paikka.
Sitten Irenen kanssa maaliin niin, että mun kello pysähtyi aikaan sekunnilleen tasan 2,5 tuntia.
Mitä kisasta jäi käteen? Mulla suurin pettymys oli puristusvoimien loppuminen. Ehkä parhaan terän oli taittanut flunssa, mutta tälle tartee tehrä jotain. Muuten kisa meni juuri niinkuin alunperin olin ajatellut. Liikoja repimättä maaliin ja kivaa läpänheittoa porukoiden kansa. Ensi vuodelle tehty jo vähän uhoa joukkueen kesken. Uhosin nipistää ajasta tunnin pois (tai puoli, jos on joku pitkä polkukisa lähellä tätä), toivottavaa on myös se, ettei tarvitse rampata sakkorinkejä ihan näin älyttömän paljoa. Tulipas tästä kesän melkein lyhimmästä lappu- tai oikeamin numeropantajuoksusta pitkä jaarittelu. Hauskaa vaihtelua ja paljon jäi kotitöitä, mutta näköjään myös kivaa!
Fotot: Mia Pätilä
Comments
Post a Comment