Tänä kesänä on ollut runsaasti kaikenlaisia lappujuoksuja ja näyttää siltä että maratonia en tänä vuonna juokse. Sen sijaan pari viikkoa takaperin ajattelin, että miltähän tuntuisi juosta kymppi? Sehän selviää vain siten, että otan seuraani Leppävaaran Sisuun yhteyttä ja järjestävän seuran jäsenenä saan osallistua mille tahansa matkalle.
Tänä kesänä treeniä on tullut paljon metsässä, mutta kadulla ja kovalla sykkeellä ei oikeastaan ollenkaan. Pari kovempaa lenkkiä ja ihan täysi tekeminen on saada pidettyä harjoituksissa alle vitosen kilometrivauhtia. Jaloissa ja hermotuksessa tuntuu selvästi kesän pitkät polkukisat ja vauhti on kadoksissa. Kirjoitan tämän alustuksen Tough Vikingin jälkeisenä päivänä, flunssasta edelleen toipilaana ja tällä aattoviikolla en ajatellut tehdä oikein juuri mitään. Ehkä loppuviikosta pari jotain avaavaa vetoa, mutta paras lopputulos irtoaa arvaukseni mukaan sillä, että olen mahdollisimman terveenä viivalla. Teen päätöksen kisataktiikasta perjantaina.
Nyt kisa on ohi ja onneksi osallistuin. Vaikka en varsinaisesti kilpaile podium-paikoista, olen huomannut että reissuista tarttuu muistojen kelalle aina jotain huomionarvoista. Tällä kertaa keskiöön nousevat yllättävät kohtaamiset. Laitoin päälleni KPK 24/7-paidan ja yritin hakea katseellani muita oranssipaitoja. Tämän vuoden kisapaidan hollannin värejä tunnustava tunnelma teki tehtävän haastavaksi enkä löytänyt muita. Ilahduin, kun sain jutella viehättävän daamin kanssa muutaman hetken ennen lähtölaukausta. Meidän tavoitevauhdissa oli sen verran eroa, että hilauduimme odottamaan starttia tahoillemme.
Upea, lämmin keli. Ensimmäiset juoksuaskeleet asfaltilla kahteen viikkoon. Ajattelin lähteä tavoittelemaan jotain 43 minuutin aikaa. Ensimmäiset askeleet tuntuivat ihan mukiinmeneviltä ja vilkaisu V800 ruudulle näytti mun olevan ihan mainiosti aikataulussa. Säärissä tuntui aika inhottavalta ja ajattelin pitää nopeaa kadenssia yllä. Parin-kolmen kilometrin jälkeen jalkakivut jäivät taka-alalle. Tajusin myös kellon GPS:n olevan liian optimistella päällä, kun välimatka kellon kilometripiippausten ja kilometrikylttien välillä kasvoi. Hitto.
Tajusin tuossa kohtaa myös sen, että hengitys ei tunnu normaalilta ja vaikka syke tuntui varsin maltilliselta, ei matka vain kerta kaikkiaan taitu samalla tavalla kuin normaalisti vähän säästellyn aloituksen jälkeen tuntuu. Keskityin lähinnä siihen, että vedän nenän kautta ilmaa sisään ja puhallan suun kautta ulos. Kuuden kilometrin kohdalla juottopiste. Suu oli kuin beduiinin sandaali ja otin urheilujuomaa. Kahdeksannen kilometrin kohdalla pääsimme otaniemen rantapolulle, jossa olen jolkutellut monta kertaa. Painoin hellästi kaasua ja yhdeksännen kilometrin jälkeen "konostelin" urheilujuomat pihalle. Häkellyttävä tunne, kun ei-muka ole erityisen kovilla ja vatsa kääntyy ympäri. Loppuveto jäi tämän takia varsin vaisuksi, mutta onneksi pääsin maaliin melkein hymyssäsuin.
Olo korjaantui normaaliksi kun juttelin aaltoyliopiston Sam(uel)in kanssa niitä näitä hörppien kahvia. Tämä kaveri tiesi kaikki luontokohteet, johon tämän vuoden polkuni olivat kuljettaneet ja toivottavasti pääsemme jatkamaan tarinaa jossain kohtaa.
Sain elämyksen myös kotiin fillarointimatkalla. Turun moottoritien alituksen jälkeen vettä ja teräviä rakeita tuli ihan omiksi tarpeiksi. Ihastelin alkuhetkellä asfaltin pintaan piirtyviä minisateenkaaria, mutta valehtelisin, jos väittäsin, etteikö vilunväreiset sateenpiiskan sivallukset olisi voineet jäädä kokematta hetkeä sen jälkeen.
Summaten: Hyvä, että läksin.
Seuraavaksi vielä Vaarojen Maraton (65km) Kolilla 6.10. Sen jälkeen tälle vuodelle ei enää lappujuoksuja. Marrasputkesta (25 min hölkyttelyä joka päivä) olen vielä jokeri eli ?-merkki, aitoon Lepakkomies-henkeen. Joskus voisi olla ihan varteenotettava idea myös ihan vaikka harjoitella ja valita kisat tarkemmin ja ulosmitata niissä parempia sijoituksia. Jotenkin tuntuu, että vaikka näin toimisin tulevina vuosina, mulle näistä kisoista eniten antavat kohtaamiset ja kokemukset.
Mukavaa syksyä!
Tänä kesänä treeniä on tullut paljon metsässä, mutta kadulla ja kovalla sykkeellä ei oikeastaan ollenkaan. Pari kovempaa lenkkiä ja ihan täysi tekeminen on saada pidettyä harjoituksissa alle vitosen kilometrivauhtia. Jaloissa ja hermotuksessa tuntuu selvästi kesän pitkät polkukisat ja vauhti on kadoksissa. Kirjoitan tämän alustuksen Tough Vikingin jälkeisenä päivänä, flunssasta edelleen toipilaana ja tällä aattoviikolla en ajatellut tehdä oikein juuri mitään. Ehkä loppuviikosta pari jotain avaavaa vetoa, mutta paras lopputulos irtoaa arvaukseni mukaan sillä, että olen mahdollisimman terveenä viivalla. Teen päätöksen kisataktiikasta perjantaina.
Nyt kisa on ohi ja onneksi osallistuin. Vaikka en varsinaisesti kilpaile podium-paikoista, olen huomannut että reissuista tarttuu muistojen kelalle aina jotain huomionarvoista. Tällä kertaa keskiöön nousevat yllättävät kohtaamiset. Laitoin päälleni KPK 24/7-paidan ja yritin hakea katseellani muita oranssipaitoja. Tämän vuoden kisapaidan hollannin värejä tunnustava tunnelma teki tehtävän haastavaksi enkä löytänyt muita. Ilahduin, kun sain jutella viehättävän daamin kanssa muutaman hetken ennen lähtölaukausta. Meidän tavoitevauhdissa oli sen verran eroa, että hilauduimme odottamaan starttia tahoillemme.
Upea, lämmin keli. Ensimmäiset juoksuaskeleet asfaltilla kahteen viikkoon. Ajattelin lähteä tavoittelemaan jotain 43 minuutin aikaa. Ensimmäiset askeleet tuntuivat ihan mukiinmeneviltä ja vilkaisu V800 ruudulle näytti mun olevan ihan mainiosti aikataulussa. Säärissä tuntui aika inhottavalta ja ajattelin pitää nopeaa kadenssia yllä. Parin-kolmen kilometrin jälkeen jalkakivut jäivät taka-alalle. Tajusin myös kellon GPS:n olevan liian optimistella päällä, kun välimatka kellon kilometripiippausten ja kilometrikylttien välillä kasvoi. Hitto.
Tajusin tuossa kohtaa myös sen, että hengitys ei tunnu normaalilta ja vaikka syke tuntui varsin maltilliselta, ei matka vain kerta kaikkiaan taitu samalla tavalla kuin normaalisti vähän säästellyn aloituksen jälkeen tuntuu. Keskityin lähinnä siihen, että vedän nenän kautta ilmaa sisään ja puhallan suun kautta ulos. Kuuden kilometrin kohdalla juottopiste. Suu oli kuin beduiinin sandaali ja otin urheilujuomaa. Kahdeksannen kilometrin kohdalla pääsimme otaniemen rantapolulle, jossa olen jolkutellut monta kertaa. Painoin hellästi kaasua ja yhdeksännen kilometrin jälkeen "konostelin" urheilujuomat pihalle. Häkellyttävä tunne, kun ei-muka ole erityisen kovilla ja vatsa kääntyy ympäri. Loppuveto jäi tämän takia varsin vaisuksi, mutta onneksi pääsin maaliin melkein hymyssäsuin.
Olo korjaantui normaaliksi kun juttelin aaltoyliopiston Sam(uel)in kanssa niitä näitä hörppien kahvia. Tämä kaveri tiesi kaikki luontokohteet, johon tämän vuoden polkuni olivat kuljettaneet ja toivottavasti pääsemme jatkamaan tarinaa jossain kohtaa.
Sain elämyksen myös kotiin fillarointimatkalla. Turun moottoritien alituksen jälkeen vettä ja teräviä rakeita tuli ihan omiksi tarpeiksi. Ihastelin alkuhetkellä asfaltin pintaan piirtyviä minisateenkaaria, mutta valehtelisin, jos väittäsin, etteikö vilunväreiset sateenpiiskan sivallukset olisi voineet jäädä kokematta hetkeä sen jälkeen.
Summaten: Hyvä, että läksin.
Seuraavaksi vielä Vaarojen Maraton (65km) Kolilla 6.10. Sen jälkeen tälle vuodelle ei enää lappujuoksuja. Marrasputkesta (25 min hölkyttelyä joka päivä) olen vielä jokeri eli ?-merkki, aitoon Lepakkomies-henkeen. Joskus voisi olla ihan varteenotettava idea myös ihan vaikka harjoitella ja valita kisat tarkemmin ja ulosmitata niissä parempia sijoituksia. Jotenkin tuntuu, että vaikka näin toimisin tulevina vuosina, mulle näistä kisoista eniten antavat kohtaamiset ja kokemukset.
Mukavaa syksyä!
Comments
Post a Comment