Trans Gran Canaria Advanced 64 (24.2.2018)

Karua, kaunista maisemaa. Tätä mä hain ja tätä mä sain!

Valmistautuminen tapahtumaan

Sinänsä valmistautumisen pohja oli ihan hyvällä tolalla. Marrasputki ja tammikuussa Jaakon kanssa hölkötelty Montrail 54 Nuuksion ympäri ja viikoittaiset jätemäen tunkkaustreenit luulisi riittävän  taipaleelle.
Miinuspuolella päällimmäisenä parin viikon kuumeeton flunssa ja kauhea olo aivan kisaan asti pakotti varautumaan henkisesti jopa leikin kesken jättämiseen, jos päivän kunto ei antaisi myöden kisan siedettävään läpivientiin. Kisa-aamun vatsan ruikuli varmisti, että mitään varsinaista vauhdin hurmaa en alkumatkalla pystyisi edes haaveilemaan. Hitaasta startista piti myös huolen ihan älytön ruuhka ensimmäisen tunnin aikana, jonka jälkeen suma alkoi purkautumaan. Mutta nyt kiiruhdan asioiden edelle.

Aika ennen starttia

Herätys varttia vaille viisi. Puurot naamaan ja edellisiltana pakatut kamat päälle ja koomassa kohti kilsan päässä odottavaa bussikuljetusta Expomelonerasista kohti Artenaran starttia. Huomasin unohtaneeni vesipullon hotellihuoneen pöydälle. En erityisemmin stressannut tästä, sillä ilma starttipaikalla oli viileä ja ensimmäinen juottopiste Tejedassa sijaitsi reilun kympin päässä.
Bussimatka sujui mukavasti, kun pääsin vaihtamaan ajatuksia kestävyyskisojen konkarin, Pertin kanssa. Lunttasin, että hän pääsi koetoksen maaliin. Onnea! Kadotin hänet vedenhaku/heitto-reissulla. Onnistuin ostamaan vesipullot, mutta vessaan en tuossa kylän ainoassa aukiolleessa liikkeessä päässyt. Häkellyttävää, että paikalliset haluavat kisailijat kuseksimaan nurkkiinsa. Sitä saa mitä tilaa. Annetaan siis lorista.

Lähtökarsina päiden yläpuolella

Startti  - Tejeda 64 km

Kylmä! Musa pauhasi niin, etten pystynyt vaihtamaan muuta kuin morot muutaman suomalaisen kisailijan kanssa starttikarsinassa.

Pistooli paukahti ja matka alkoi.Verkkaista kävelyä takki päällä noin kolme kilometriä, jonka jälkeen aurinko alkoi pilkistelemään paksun pilviverhon takaa. Takki jouti reppuun, sillä päivästä olisi tulossa lämmin. Ruuhka alkoi hieman helpottamaan ja pujotin pakastavedetyt Lekin Microtrail pro sauvat käteeni. Matka taittui leppoisasti ja tossut pitivät hyvin mutaisillakin osuuksilla ja pian ensimmäinen juottopiste oli saavutettu.

Tejeda-Caranon 52 km

Sielu lepää tässä maisemasa

Maistuvien täydennysten jälkeen reitti jatkui upeiden maisemien piirtyessä jonnekin verkkokalvojen taakse. Helppoa, rentoa juoksua ja porukkaa lappoi selkä edellä vastaan.

Roque Nublo

Roque Nublolle nousua

Tämän jälkeen tosi mukavaa polkua läpi mäntymetsikön ja pilvet alkoivat väistyä.
Paikallinen rytmiryhmä paukutti heikkomielisenä jotain patarumpua nousun päällä. Hyvä meininki.

Caranon - Tunte 42 km

Näköalapaikkoja. Pitkiä alamäkiä, jotka alkoivat tuntumaan hieman etureisissä ja pottuvarpaat turpoamaan inhottavasti. Lämmin tai kuuma. Isompi vessahätä. Jostain syystä erityisesti ylämäissä kipuamisvauhtini oli selkeästi nopeampaa kuin muilla ja alamäissäkin sain pidettyä ihan kelpo vauhtia.

Kivettyä baanaa rotkon reunalla

Jyrkkä laskeutuminen ja lopulta saapuminen Tunteen. Colaa naamaan ja pöydän antimia. Kysyin järjestäjiltä vessaa ja yksi sellainen löytyikin lähettyviltä olleesta rakennuksesta. Joku veijari oli pitkällä istunnolla, mutta lopulta pääsin pytylle ja pesemään naamani myös. Huomasin, että enää en ollut ruikulilla. Pienet on isot ilot!

Pitkä ja jyrkkä alamäki puhuttelee etureisiä ja varpaita

Tunte- Ayagures 30 km

Tuttuun tyyliin ensin kipuaminen ylös ja sen jälkeen pidempi alamäki. Kuuma. Pottuvarpaisiin sattuu. Hiekkatietä. Sitten pitkä, joskaan ei kauhean jyrkkä rinne ylös hienolle näköalapaikalle. Kierrettiin joku vuoren harjanne ja sitten aukesi älyttömän pitkältä tuntuva alamäki. Juomaa lennossa. Mikähän siinäkin on, että kun kerran monottaa kiveä, niin sitten on ihan pakko varmistaa käyttökokemus parilla navakalla tällillä. Kuuma! Varpaisiin sattuu, mutta matka taittuu.

Korkeuksissa

Maali on tuolla jossain meren rannalla.

Ayagures - Parque del Sur - Maali (Maspalomas) 17 km

Tankkaukset ja hehkuvan kuuma olo. Todella pitkä ja puuduttava ylämäki pelkkää sauvakävelyä ylös. Sitten hieno kanjoninäkymä, jonka pohjalle laskeutuminen oli tuskaa. Varpaat ei todellakaan tykänneet meiningistä. Kanjonin pohja se vasta kivaa olikin. Ihan perseestä! Nyrkistä päänkokoisiin kiviin ja kuuma. Sauvakävelyn ja puolittaisen juoksun sekoitusta. Voi tietysti miettiä, miten kivaa tuo olisi ollut muutaman päivän päästä, kun rankkasateet täyttivät Maspalomaksen kuivatuskanavat vedellä...

Laskeutuminen kanjoniin, jonka pohja oli inhottava kokemus.

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Kivikko vaihtui puuduttavaksi hiekkatieksi. Hidasta hölkkää pari kilometriä ja saavuin viimeiselle juottopaikalle. Järjestäjä heilutti grillattua kanankoipea nenäni edessä ja kysyi, että maistuuko? No miksei. Pullo viimeisen kerran täyteen ja viimeinen etappi alkakoon.
Iivon kunniaksi järjestämäni hivuttava kiri irroitti melkein täysin yhden nappulan karkealla asfaltilla tossun pohjasta. Viimeiset kolme kilometriä taittuivat 5:10 minuutin kilometrivauhtia. Varpaatkaan ei vaivanneet menemistä, olo vain niin loistavan hyvä. Lopulta maaliin leveä hymy kasvoilla! Loppuajaksi jäi vähän alle 9:30. Hyvähyvä.
Mitali kaulassa hörpin olutta istuskellen betoniaidan päällä. Melkoisen tyhjäkatseisena haikailin sitä kanankoipea hetken aikaa sitten. Olin juuri lähdössä hotellille, kun äkkäsin vieressäni Mikko-nimisen suomalaisen pitkämatkalaisen.  Hän kertoi reissun olleen hyvin raskaan, mutta sitkeästi taisteli maaliin. Lakki päästä! Hienoa.
Hotellille mennessä hoilotin ääneen kisapaikalta kuuluvaa Bon Jovin it's my lifea ja AC/DC:n highway to Helliä.  On tää vaan hullun hommaa, mutta kyllä mä tästä myös niin kovasti tykkään.

Kisan jälkeen

Hyvä nyrkkisääntö kisoihin on laittaa vain hyväksi muovautuneita varusteita päälle. Uunituoreet
Lekin sauvat toimivat mainiosti. Ainoastaan karut rusketusraidat jäi ranteisiin, mutta ei pahaa sanottavaa.
Lisäksi korkkasin kisassa myös kengät. Häh? Noku sain Hoka ATR Challenger 3 - kengät pari viikkoa ennen kisaa, lähinnä silmälläpitäen tulevan kesän pitkiä taipaleita Lapissa. En päässyt näitä testailemaan, mutta tein päätöksen kulkea näillä möhkäleillä, kun syystä tai toisesta edellisenä iltana VJSport Irock kengät tuntuivat jotenkin puristavan lestin kohdalta.
Lopputuloksena sain kipeät pottuvarpaat, joista on poistettu nesteet. Nähtäväksi jää lähteekö kynnet poistoon. Jalassa mulla oli merinovillaiset sukat, jotka olivat vähän turhan lämpimät ja etenkin turhan paksut loppumatkan jalkojen turpoamisen vuoksi. Seuraavalle pitkälle reissulle valmistautumisessa täytyy käydä testaamassa ohkaisemmat sukat.
Toipuminen on nyt hyvässä vauhdissa. Reilut kympin päivittäiset kävelylenkit Maspalomaksen kaduilla ja dyynillä tuntuivat hyvältä, erityisesti kun jaksoin venytellä kintut vetreiksi pari kolme kertaa päivässä. Kävin eilen, viisi päivää kisan jälkeen rauhallisella parin kympin juoksulenkillä. Varpaat eivät juurikaan vaivanneet, jalat selvästi vielä toipumassa, joten iisiä tekemistä ja uusia luontokokemuksia odotellen.