Viimeinen juoksulenkkini oli edellisvuoden tapaan viikkoa aiemmin järjestetty HCR. Tarkoitukseni oli juosta tuo rennon reippaasti läpi ja onnistuin tässä noin viidentoista kilometrin ajan oikeinkin hyvin, kunnes lähti vähän laukalle. Kerrankin selkeästi negatiivinen splitti lappujuoksussa. Sen jälkeen pidin tarkoituksella alkuviikon ihan täyttä lepoa ja tankkasin vähän överiksi: Tuntui, kuin olisin ahminut fudiksen ja tästä(kin) johtuen viimeinen yö ennen kisaa meni pelkäksi pyörimiseksi.
Etelässä yleistä tukkoisuutta aiheutti melkoisella todennäköisyydellä siitepöly, jonka vuoksi oli pakko hakea apteekista allergialääkkeitä ensimmäistä kertaa elämässäni. Oireet käytännössä poistuivat, kun saavuimme Kuusamoon. Paluumatkalla Mikkelin kohdalla nokka alkoi taas muurautua tukkoon, joten kieltäydyn uskomasta siihen, että tukkoisuus on pelkkää "kisaebolaa".
Kisa-aamuna silmät ristissä ja pakki sekaisin bussilla kohti Hautajärveä. Luojan kiitos siitä, että vähän ennen starttia vatsa alkoi rauhoittua, mutta sellainen hienoinen yleisällötys tuosta kuitenkin jäi, että geelien ja kaiken makean ajattelukin ällötti.
Alkukilometrien aikana lähdin arviolta porukan keskivaiheilta liikkeelle ja maltoin kulkea tiiviissä letkassa ensimmäisen vitosen. Normaaliaskeleeni on sen verran reippaampi, että ohitin muutaman pidemmän letkan, kunnes löysin sopivavauhtisen punapaitaisen nelikon, jota jäin täydentämään omalla punapaitaisella habituksellani aina Oulankaan asti. Näköjään tällä kertaa täytyi tutustua tarkemmin Kuusamon maaperään neulaspolulla, jossa oli varmaan juuri se yksi ainoa juuri, johon sain tyrittyä kavioni. Sivu-ukemin pyörähdyksen kautta vauhtikaan ei juuri hidastunut ja kolhuja sai pelkästään egoni.
Tankkauspisteellä kiristin jaloissa pyöriviä kenkiäni. Harmillisesti oli muutama hyvä rakon alku ehtinyt kehittyä. Ehkäpä seuraavalla kerralla maltan pitää kenkiäni sopivalla kireydellä…
Tämän jälkeen odotti pitkä ja kuuma sauvakävely kohti Juumaa. Se alkoi alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin, koska sauvat vikuroivat UD:n kiinnityslenkeissä, vaikka olin muka kokeillut niiden käyttäytymistä sopivasti ennakkoon. Alkumatkasta sauvojen jatkuva korjaaminen kiinnikkeissä alkoi nostaa v-käyrän punaiselle. Toisaalta Kitkajoen jälkeen oli muutama pidempi mäki, jolloin sauvoista oli kiistatonta hyötyä. Miksi ylipäätään otin sauvat reitille mukaan, johtuu siitä, että päätähtäimeni tänä vuonna on reitti Ylläkseltä Hettaan, ja pelkäänpä sauvakäveleväni tuolla paljon. Tämä on siis erinomaista harjoitusta heinäkuun hauskuudelle. Mutta nyt kiiruhdan asioiden edelle.
Selvisin litralla odotetusti Kitkajoen rantaan, josta hörsin ahnaasti ihanaa vettä. Täydensin vain puoli litraa nestettä joesta toiseen lötköön, repussa korkkaamattoman puolikkaan kaveriksi. Virhe! Ilman muuta Kitkajoelta Juumaan olisi ollut miellyttävämpi 1,5 litralla nestettä. Näinpä laikka punaisella paahteesta sauvakävelin pitkiä siivuja juurakko-kivikko kattauksessa.
Todelinen tuskien taival mulle oli tasainen pätkä kohti Konttaista. Kuumuuden lisäksi tajusin liiankin selvästi, että VJ Sportin Irock2:t ohuella sukalla on mulle liian askeettiset näin pitkälle matkalle. Alkumatkan liian löyhän nauhoitukseen myötä rakon alut olivat nyt kasvaneet isoiksi ja kipeiksi. Jostain syystä nimenomaan tasaiset osuudet olivat ihan täyttä murhaa, mutta ylä- tai alamäet tuntuivat mukavilta. Asiaan vaikutti varmasti mäkien laelta aukeavat upeat maisemat ja pieni raikas tuulenhenkäys.
Konttaisen portaissa aluksi ohuesti ärsytti, kun eräs rouva puhui puhelimeen edelläni ja valtavassa ruuhkassa joutui matelemaan kohti huoltoa. Hetken päästä väkisinkin kuulin tämän puhelun aiheen: Hänen teini-ikäinen poikansa oli kiskaissut ensikännit, kun vanhemmat olivat lähteneet reissuun. Hymy huulilla saavutin huoltopisteen, jossa nopea tankkaus ja sitten pienet paluuperät ja jätin housunpuntista geelipakkaukset roskikseen.
Sitten vielä kenkien tyhjennys ja nauhojen kiristys ja hanaa. Sauvoista oli kiistatonta hyötyä sekä ylä- että alamäissä ja olisin pystynyt juoksemaan/hyppimään naruosuudet, koska kengät toimivat tässä maastossa uskomattoman hyvin. Rallattelin hymy huulilla Valtavaaralta kohti Rukaa. Huusin jo ajoissa, että nyt vedän kasikympin loppukiriä ja ohitan vasemmalta tai oikealta ja toivotin kanssakulkijoilleni hyvää ja turvalista matkaa. Rukan nousun päälle syke oli melkein tapissa, mutta mikä fiilis! Alamäkeen rento rallatus ja todellakin vahva lopetus kisalle.
Kiitos Kuusamo ja kanssakilpailijat - erityisesti Mikkelin porukka mukavasta mökkiseurasta!
Comments
Post a Comment