Skip to main content

Red Bull 400 Lahti (12.5.2018)

Lähdön tunnelmaa. Foto: Mika Rosenberg

Kisan kulku on seuraavanlainen. Alkuerissä juostaan alastulorinne kokonaisuudessaan hyppyrin keulalle asti ja siitä seulotaan aikojen perusteella A- sekä B-finalistit, jotka saavat toisella nousulla herkutella myös alastulorinteen ylös asti. Kuulostaa melko hapottavalta ja on myös sitä. Vaikka finaalinousu onkin "vain" neljäsataa metrinen, niin ihan koko rahan edestä antaa haastetta.

Kiitokset vaan kollegalle, Rosenbergin Mikalle, joka kyseli kaveria lauteille edeltävällä viikolla. Ajattelin, että kun kerran kysytään, niin mikäs se siinä. Erityisen unohtumattoman tästä teki se, että jo ajat sitten suunniteltu illanistujainen osui edelliselle illalle. Sekin hoidettiin pitkän kaavan mukaan, joten luvassa olisi kiinnostava kisa.

Aamulla buranaa naamaan ja vatsa sekaisin auton kyytiin. Kehno olo ja lämmin keli ei auttanut sitten yhtään. Mäkimontussa oli kuuma kuin saunassa. Onneksi oma lähtö oli viimeinen, mutta vatsa edelleen sekaisin ja päässä taontaa.

Startti. Rullailin iisisti alamäen ja sen jälkeen verkoilla kuorrutettuun rinteeseen. Neliveto oli pakko laittaa päälle hämähäkkinä vaan ylöspäin. Taktiikka oli mennä mahdollisimman iisisti, mutta ilman pysähdyksiä. Tämä toimi ihan kivasti ja sykkeet pysyivät suht maltillisina, kunnes noin viisikymmentä metriä ennen maalia kilpailuvietti heräsi ja runnoin lopun ihan täydestä todesta maaliin. Vettä naamaan ja sormet tuntuivat kylmiltä ja suussa metallista makua. Ramppasin portaat alas ja laitoin Mikan kanssa levyksi ja tsekkailimme jotain joukkuehässäköintejä. Olokin tuntui paljon kivemmalta kuin aamulla. Kuuma toki, mutta vatsaa ei enää vääntänyt.

Yksilökilpailijoiden finalistien listat oli kiinnitetty seinään ja ajattelin käydä katsomassa, oliko jotain tuttuja mestoilla. Purkka pysähtyi kun huomasin olevani viimeinen A-finalisti. Mietin hetken skipata tuon toisen nousun, mutta ajattelin, että mitäs, otetaan nyt koko rahan edestä kokemusta.

Aloitin finaalinousun tosi iisisti, ja se kulki ihan kivasti. Hyppyrimäen keulalla jaloissa tuntui ihan kivasti hapot. Sen jälkeen loppurypistys ja sain ohitettua jonkun kanssakonttaajan loppumetreillä. Ylätasanteella! Jess. Sen jälkeen hissillä alas ja Mikan kanssa yläfemmat. Kiitos Mika vähän erilaisesta treenipäivästä. Näköjään ihan turhaan ei ole jätemäellä rampattu kevään aikana.

Ps. Ihan varmuudella ei tule enää kisoja, jossa edellisenä päivänä on illanistujaisia. Ihan riittävän hurjaa muutenkin.

Kisavideot, sekä alkuerät että finaalin löytää täältä: https://www.is.fi/muutlajit/art-2000005673172.html


https://www.redbull.com/fi-fi/red-bull-400-lahti-2018-tulokset

Comments

Popular posts from this blog

Transgrancanaria Classic (126 km, noin 6500 D+) Never again, yeah right

Meidän jengi Gran Canarian katolla Pilvien seasta löytyvät kuninkaanportaat Täydellinen auringonlasku Raapustelin kovan treeniohjelman päälle kaikenlaista joutavaa. Ihan oikea treenejä heikentävä juttu mulle tuntuu olevan kylmä ja pöpperöinen maaston pinta kotisuomessa. Lopputuloksena lantion seudulla inhottava kipu toimii kuin vilkku päällä. Vuorottelee vasemman ja oikean kankun kanssa. Pohjalle on kertynyt muutama ihan ookoo treeni, muttei lähestulkoon sellaista määrää jota ajattelin. Näinpä skaalaan tavoitteita alaspäin. Rima pysyy paikallaan kun riman alittaa, totesi Juice aikoinaan. Mä tavoittelen maaliin ja jos pystyn hölkkäämään rennosti kuninkaanportaat alas, niin papukaijamerkki heijastettakoon taivaalle! Jotain kämmiä täytyy aina tehdä valmisteluissa. Tällä kertaa en tajunnut ottaa passia mukaan numerolapun hakureissulle. Kuin ihmeen kaupalla löysin kuvan ajokortistani pilvestä ja toimihenkilö luovutti kisakamat ilman ylimääräistä ketunlenkkiä hotellilla. Bueno! Kivaa sen sij

polkujuoksuleiri Ehrwald Garmisch Füssen (30.8 - 6.9)

Matkakertomus reilun sadan kilometrin vuorijuoksuleiriltä Ehrwald on tosi nätti pikkukylä vuorien sylissä Itävallassa. Meidän reissun taika tapahtuu vehreiden niittyjen sijaan vuorilla. Saksan korkein vuori, Zugspitze odottaa valloittamistaan pari kilometriä korkeammalla laaksosta. Meidän nelikko Tomi, Santtu, Max ja mä yövymme hienossa hotellissa, Pure. Siistit vuoteet ja hiljainen atmosfääri ei siivitä meitä hyvään yöuneen. Vuorikuume on vähän sellainen vaiva.  Ensimmäinen päivä  Tämä ei kuitenkaan menoa estä, vaan tukevan aamupalan jälkeen seikkailu alkaa helpolla laskettelurinteen huoltotien sauvomisella kohti korkeuksia. Yllättävän varhaisessa vaiheessa juttujen taso muuttuu ala-arvoiseksi, jossa ei sinänsä ole uutta pilvettömältä taivaalta paahtavan auringon alla.  Tähän kohtaan mainitsen, että meillä kävi todella hyvä tuuri kelien suhteen. Aurinkoista ja ajoittain hikeätiristävän kuumaa! Aurinkorasvaa ei kannata unohtaa tai saa punahehkuisen niskan. Nimimerkki kokemu

Chianti ultra trail 21.3. - 24.3 (104km, 4km D+)

Max sai ikuistettua ihan nätin aamunkoin Matkakertomus eli pojat lähtee Raddalle. Tämä ei ole kirotusvire, vaan pelipaikka sijaitsee Toscanan viinilaaksossa Radda-nimisessä kylässä. Helsinki-Vantaalla tekemiseen luo tunnelmaa Espresso Housen kausituote Tea Latte Honeycomb normaalikokoisena. Aikamoinen ämpäri parfymoitua juomaa voi olla se juttu, muttei mun juttu. Mutta hei. Mehän emme märise, vaan lähestymme asioita positiivisen kautta, kauniin räntäsateisen kelin innoittamana. Juoman huumaava tuoksu houkuttelee mieleen kesän ja kärpäset. Annetaan siis ajan kulua, ja katsotaan löytyykö tarinasta viittauksia näihin ajatuksiin tuonnempana.  Kuuntelen koneessa Emmi Itärannan kirjaa Kuupäivän kirjeet. Sol. Jos kuuntelet tämän mielestäni kiinnostavan kirjan, ymmärrät viittauksen tai ehkä et. Voihan olla, että pidät tätä tekotaiteellisena paskana ja murahdat LOL. Matkalukemiseksi valikoitui kirjastosta Aleksi Huplin Älyä lääkkeistä ja päihteistä? Tajusteiden hyötykäyttö. Katsotaanpa sisäl